Tuotantoyhtiön kanssa sovimme koekuvauksista bändimme treenikämpälle. Siinä sitten soiteltiin moneen kertaan, kameramiesten hääriessä ympärillämme ottaen kuvaa eri kuvakulmista. Hetken kuluuttua Jutta pöllähti paikalle ja meinasi laulanta keskeytyä suuren yllätyksen vuoksi. Hetken siinä jo mietin, että kuuluuko tämäkin koekuvauksiin. Jutan kanssa siinä muutamat sanat vaihdettiin ja onnitteli mua mukaan pääsystä. Olin vieläkin siinä uskossa,että tämä kuuluu siihen koekuvaukseen. Hetkeä myöhemmin piti oikein varmistaa, että olenko mä nyt sitten mukana vai? Kyllä, olet mukana ohjelmassa!! Sitten alkoikin aikamoinen pyöritys. Mikkien asettelua puseroon, tuotantoyhtiön porukkaa hääri pitkin pihoja, minua pyydettiin sinne sun tänne. Suoritettiin piakkoin haastattelu treenikämpän pihalla ja tilanne oli aikas kutkuttava. Haastattelu suoritettu, paita pois ja poseeraamaan!! Ilman paitaa!?? NOUUU!!! Siinä tuli jotenkin vaivautunut olo, tunsin itseni alastomaksi vaikka housut olivat kuitenkin päällä. Häpesin möhömahaani. Minulle annettii uusi ruokavalio jota tuli alkaa välittömästi noudattaa. Minä kun luulin, että voin vielä pitää sen herkuttelu päivän ja ottaa kaiken irti ennen urakan aloittamista. Tuli hätä mutta ei siinä marmatus auttanut. Suoraan siitä sitten kauppaan ostamaan jääkaappi täyteen rahkaa,raejuustoo, kasviksia, marjoja, kanaa...
100:sta päivästä ensimmäinen pärähti käyntiin. Tuo oli se päivä jolloin elämässäni tapahtui täysi käännös ruokailuun ja liikuntaan viitaten! Ruuat piti punnita ja syöntien väli oli 2-4h. Nuo asiat olivatkin ehkä se kaikein hankalin juttu. En ole koskaan syönnyt säännöllisesti tai punninnut eväitä! Aluksi punnitseminen tuntui naurettavalta, mutta se oli konsti pysyä ruodussa ja annoskoot pysyivät normaalina. Tilannetta helpotti se , että tein 3 päivän ruuat etukäteen, punnitsin ja jaoin ne omiin kippoihin. Veden juonti ei ole koskaan ollut vahvuuteni ja sekin tuotti alussa tuskaa, ennen kuin oppi sitä säännöllisesti pitkin päivää lipittämään. ( n.4l ) Pikkaisen oli pää sekaisin uudesta elämäntavasta. "Jos en ota tota, täytyy korvata se tolla ja ja ja. Ennen kuin hommasin lisäravinteita tuli vedettyy kananmunia raakana ja voin kertoo, että tuo tuotti oksennus refleksin. Hyi saakeli! Miks ylipäätään söin ne raakana!? :) :) No, ku oon kuullu et kovat jätkät vetäsee ne kurkusta alas raakana!
Ensimmäiset salitreenit koitti ja tässä kohtaan viimeistään tajusi, että mihin sitä on päänsä pistänyt. 172kg lyllerö kun rehkii kuin viimeistä päivää, joutuu kroppa erittäin koville. Koko kroppa oli treenien jälkeen tulessa ja jalat ei kantaneet. Hetken huilattuani sain kuin sainkin ruhoni ylös lattialta. Seuraava aamu oli yhtä tuskaa. Paikat olivat niin jumalattoman kipeet,että ei meinannut päästä ylös sängystä. Mietinkin, että tästä ei voi enään pahemmaksi mennä mutta parin päivän päästä vasta kipeet paikat olikin!!! Siinä jo mietinkin, että tätäkö tää nyt sit on!?? Pikku hiljaa alkoi kuitenkin kroppa tottumaan rääkkiin ja jaksoin paremmin kunnon kasvatessa ja läskin lähtiessä. Pt Mikko kuitenkin piti huolen, että en liikaa totu vaan aina tuli jotain uutta liikettä ja rasitetta :)
Tuontatoyhtiön lainaama videokamera oli mukana joka paikassa minne liikuinkin. Aluksi oli outoo pölistä kameralle ja ei meinannut juttua syntyä. Päivä päivältä alkoi sekin homma luonnistumaan ja juttua riitti :) Kyllähän suoraan sanottuna itsensä filmaaminen alkoi tökkimään 50:pvän kohdalla ja ei sitä joka juttua jaksanut kuvata. Lähinnä piti keskittyä kuvaamaan ydinasiat.
Kiirrettä pukkasi aikalailla tuon projektin aikana! Töitä, koulu, musiikki, projekti, koti. Siinä oli todellakin aikatauluttamista,että suoriutuin suorittamaan kaikki nuo :) Pahimmillaan päivät kului seuraavasti: 5.00 herätys, 6.00 töihin, 12-16 työharjoittelu, siitä junalla 16.14 Helsinkiin 17.00 salille ja iltakouluun 20.30 asti. Siitä taas kävellen (20min) asemalle ja junalla kotiin. kotona n.22.00 suihku ja nukkumaan. Tätä kesti pahimmillaan 2vko. Kun monet valittaa, että ei ehdi, ei ole aikaa, mutta kyllä mä ainakin sain kokea,että kyllä sitä kerkee tehdä yhtä sun toista kun vaan asiat järjestää niin. Myönnän kyllä, että koville otti ja olin henkisesti väsynyt tuosta menosta. Liikunnan avulla kuitenkin pysyin järjissäni. Mitään en kadu, päin vastoin!
Alle puolessavälissä olin tiputtanut painoa jo n.20 kg. 10kg päässä -30kg tavoitteesta! Matkustin Tampereelle, siellä odotti mua järkätty yllätys. Taas mikkiä paitaan kiinni ja haastattelua. -Tämähän on kivaa! Ajattelin. Sitten oli yllärin vuoro ja Olli Lindholm asteli ovesta sisään! Minun tuli esittää oma kappale ja silloin hikipisara vierähti otsalleni jännityksestä. Esitys meni kuitenkin ihan hyvin ja jännitys ei pilannut esitystä. Sain ihan hyvää palautetta eikä jännitystä kuulema näkynyt. Mutta kyllä mua jännitti ihan pirusti!! Olli heitti mulle viel lopuksi haasteeksi tiputtaa yhteensä 33kg ja tehdä uusi kipale "finaaliin" varten. Hän lupasi myös palkinnon tästä, mutta koskaan ei minkään näköistä palkintoa ole näkynyt!?
Vauhti kiihtyi salilla ja paino tippui kovaa vauhtia. Minun oli paljon helpompi liikkua kun ei ollut niin iso maha edessä. Pt Mikko on mainio ohjaaja. Sopivasti jämäkkyytä ja huumoria. Hän tiesi mitä tekee! Minä vain noudatin ohjeita ja pidin hyvää fiilistä yllä sekä tein sen mitä käskettiin, välillä pikkaisen enemmänkin. Hän piti huolen myös siitä, että mennään mukavuus alueen ulkopuolelle. Mulla oli motivaatio kohillaan ja sain kaiken irti itsestäni. Parempaan en olisi pystynyt!
Valion noudattaminen sujui hyvin, mitä nyt välillä saattoi ruokailun väli pikkaisen venyä. Mielitekoja oli aika paljon matkanvarrella mutta nopeesti ne halut meni ohi. Pikkuhiljaa ruuasta alkoi tulla polttoaine. -Minun piti syödä,että jaksan, Ajattelin. Ennen sain hyvästä ruuasta mielihyvää mutta se asenne on kyllä muuttunut. Toisin sanoen elin syödäkseni :)
n.90 päivän kohdalla pidimme Mikon kanssa treenit jossa tehtiin samat jutut kuin alussa, eli jalkapäivä ja lopuksi askelkyykkyä niin monta kuin jaksaa. Muistaakseni ensimmäisissä treeneissä jaksoin lopuksi ährätä 3 askelkyykkyä. Käytiin kutakuinkin samat liikkeet läpi mutta astetta rankempana ja sitten lopuksi jalkakyykyt. Muistaakseni tein noin 50 askelkyykkyä ja se todisti että on kunto kasvanut roimasti. Kyllähän niitä kilojakin oli lähes 40kg lähteny mutta silti! Se oli aikas hieno fiilinki!!
100:s päivä koitti ja bändin ukkojen kanssa roudattiin soittovehkeet autoon ja nokka kohti Tamperetta ja Zack Roosteria. Siellä tuotantoyhtiön henkilökunta, Jutta, Olli ja yleisö odottelikin. Puuteria naamaan, paita pois ja keikistelemään ottaakseen jälkeen kuvat. Enää ei niinkään hävettänyt olla ilman paitaa, niin kuin "edellisessä elämässä". Siitä sitte Jutan haastateltavaksi ja olin aivan punainen niistä kehuista ja hyvistä palautteista. Olen aina ollut vaikee ottaa kehuja vastaa. Siitä on tullut vaivautunut olo mutta nyt se rehellisesti sanottuna kuulosti hyvältä. Oli sellainen onnistumisen fiilikset. -39kg - Kaikkien aikojen kovin painonpudotus 100:ssa päivässä, sanoi Jutta. Ja minä hymisin :)
Raikuvien abloodien saattelemana oli aika nousta lavalle esittämään vartavasten tehtyä Kohtalon tuuli ballaadia. Jännitys oli huima mutta ei niin paha kuin lähtöpisteessä. Pidin siinä ensin sellaisen pienen puheen kiittäen tuotantoyhtiötä mukaan pääsystäni ohjelmaan ja samalla tuoden " uuden elämän". Lisäksi halusin kiittää pt Mikkoa hienosta työstä jonka hän suoritti salilla minua paimentaen. Ennen kaikkea halusin kiittää rakasta avo-vaimoani loistavasta tuesta ja mukana olosta kaikinpuolin <3
1,2,3,4 ja biisi lähti soimaan. Se oli hieno ja herkkä hetki. Siinä kerkesi ajattelemaan hetkiä salilla rehkimisestä, miltä tuntui silloin edellisessä kropassa, hetkeä tässä ja nyt! Mahtava tunne! Miten kaikki on muuttunut ja olo on erinomaisen hyvä! Minulla oli hyvä olla ja tunsin kuuluvani sinne lavalle, ihmisten katseltavaksi ja kuunneltavaksi! Laulu meni hyvin ja soitto kulki. Tuli siinä soolon aikana tehtyy myös pari punnerrustakin :)
Loppu haastattelut ja se oli sitten siinä, ohjelman osalta. Olen saanut tästä kokemuksesta hyvät eväät tulevaisuutta ajatellen, niin musiikiin kuin liikuntaan. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja haastaa koko ajan itseäni. Nyt olenkin sitten omillani ja minun pitää patistaa itseäni salilla ja pitää kuria ruokavalion suhteen. Mutta luotan itseeni! Paluuta entiseen ei enää ole!!!